top_banner
langauge_finland

Charles Gee Groupin kotisivut

Charles Gee avasi laivauskonttorinsa Gracechurch Streetin osoitteessa Lontoossa vuonna 1887. Jo ensimmäisistä kirjeistä näkyi, että hänellä oli monia erilaisia edustajayhteyksiä Baltiassa ja Pohjois-Atlantin alueella, jotka ovat säilyneet yhtiön päämarkkina-alueina.

Muutamia vuosia myöhemmin Herra Gee kutsui kaksi alaistaan osakkaiksi. Tämä suuntaus on jatkunut, sillä yhtiön omistavat tänäänkin osakkaat, jotka ovat mukana ja vastuussa sen päivittäisestä toiminnasta.

1970-luvulla toimintojen eriyttäminen ja laajentaminen tulivat välttämättömiksi ja vienti- ja tuontisäännöt ohjasivat toimintaa enemmän ovelta-ovelle -asiakaspalveluun. Tämän johdosta osakkaat ostivat T.I.R. -rekkoja ja kuljetusyhtiön nimeltä C & H (Hauliers) Ltd., mikä mahdollisti palveluvalikoiman laajentamisen ja täydentämisen.

1980-luvulla yhtiö koki innovatiivisen laajentumisen ottaessaan käyttöön kuljetushuolinnan maailmanlaajuisen huolinnan rinnalle. Tällöin yhtiö siirtyi erikoiskuljetuksiin. Tämä tarkoitti konttikuljetuksia ja ennaltamäärämättömiä kappaletavaroita, joihin oli mittatilauksena valmistetut välineet, jotka oli liisannut yhtiön kokonaan omistama tytäryhtiö Gee Trailers Ltd. Saman vuosikymmenen aikana yhtiö erikoistui myös ilmailualan rahtitarpeisiin, mikä on johtanut nykyiseen toimintaan sekä siviili- että sotilaskoneiden valmistajien rahtiedustajana.

Charles Gee Group tarjoaa luotettavaa, erikoistunutta ja hinta-laatusuhteeltaan hyvää palvelua.